Nähdäänkö amerikkalaisstara jälleen Suomen rallissa?
Kuva: Getty Images
Amerikkalainen stuntti- ja kilpa-ajotähti Ken Block saatetaan nähdä Keski-Suomen sorateillä jälleen elokuussa, kuten hän viime vuonna vihjaili.
Kaudella 2012 Block ajoi kolme MM-rallia, jotka olivat Meksiko, Uusi-Seelanti sekä Suomi, jonka hän keskeytti. Jyväskylää kesällä hurmannut kuljettaja toivoo uusivansa viime vuotisen WRC-ohjelmansa tänä vuonna ainakin tapahtumien lukumäärän puolesta.
– Minulle on upeaa jatkaa kisaamista WRC:ssä. Viime vuonna kilpailin kolmessa kisassa ja kahdessa niistä sijoituin kärkikymmenikköön ja sain pisteitä. Kolmannessa olisin myös sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon, mutta matka päättyi mekaaniseen vikaan viimeisenä päivänä, Block muisteli jousitukselleen kohtalokasta hyppyä tiedotteessaan.
– Nautin todella paljon siitä, että pysyn jokseenkin kilpailukykyisenä WRC:ssä vaikka ajankin vain osa-aikaisesti. Toivon mukaan tulen ajamaan samanlaisen määrän ralleja myös 2013.
Hoonigan Racing Division -nimisen kilpa-ajotallin perustaneen Blockin kalenteriin tulee kuulumaan muiden muassa myös osallistuminen X Gamesiin, Global RallyCross -sarjaan sekä Yhdysvaltain kansalliseen rallisarjaan.
LUE MYÖS:
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi