Miksi Ferrari ei kehittänyt tupla-DRS:ää? – Tekniikkapomo vastasi

Ferrarin tekniikkapomo Pat Fry on paljastunut miksi talli ei lähtenyt viime kaudella kehittämään omaa tupla-DRS -järjestelmää kuten Mercedes, Red Bull ja – epäonnistuneesti – Lotus.
Fry arvioi, että järjestelmän kehittäminen olisi saattanut haitata varsinkin alkukaudesta ongelmallisen F2012-auton suhteellista kilpailukykyä entisestään.
– Me tarkastelimme Mercedeksen sovellusta. Se antaa edun aika-ajoissa, sillä auton nokan ajokorkeutta voi laskea. Mutta totuuden nimessä meillä oli tärkeämpiä ongelmia ratkaistavana kauden alussa kuin tupla-DRS:n työstäminen, Fry sanoi saksalaisen Auto Motor und Sportin haastattelussa.
– Minun oli vastattava kysymykseen, että haluammeko me 25 millisekunnin edun matalammalla nokan ajokorkeudella, vai puolen sekunnin edun tavanomaisella kehitystyöllä ja ongelmien ratkaisulla?
– Mielestäni tupla-DRS ei antanut Mercedekselle vain etua. Se, että takasiipeen piti rakentaa kanavia aiheutti rajoituksia sen päätylevyjen muotoon. Kanavat, jotka kulkevat auton läpi, aiheuttavat puolestaan rajoituksia koko auton peräosaan, tekniikkapomo arveli.
– Jos olisimme olleet nopeita kauden alusta alkaen, olisimme saattaneet kehittää autoa siihen suuntaan. Lopulta kukaan ei kuitenkaan lähtenyt Mercedeksen valitsemalle tielle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan