Tässäkö Lotuksen ensi kauden kolmoskuljettaja?

Viime kauden GP2-mestari, Italian Davide Valsecchi toivoo korvaavansa Jerome d’Ambrosion Lotuksen kolmoskuljettajana.
25-vuotias kertoo kotimaansa Italiaracing-sivustolle, että hänellä oli tavoitteenaan kisakuljettajan paikka ensi vuodeksi, mutta on joutunut sittemmin oppimaan F1-neuvotteluiden realiteetit.
– Uskoin rehellisesti pystyväni löytämään rahoituksen tallipaikkaa varten kaudelle 2013, mutta monet mahdollisuudet ovat sittemmin kuihtuneet.
– Tällä hetkellä ainoa mahdollisuuteni pysyä formula ykkösissä on tulla kolmoskuljettajaksi Lotuksella, mikä ei olisi huono juttu, sillä se oli tallien sarjan nelonen.
Italialaiskuljettaja neuvotteli myös kisakuljettajan paikasta Enstonen kanssa, mutta myöntää, että kyse oli melko epärealistisesta tavoitteesta.
– Toivo päästä Lotukselle [kisakuljettajaksi] oli oikeastaan hyvin pieni, sillä minulle kerrottiin jonkin aikaa sitten, että [Romain] Grosjeanilla on hyvät mahdollisuudet saada jatkosopimus, kuten sitten tapahtuikin. Hän on sitä paitsi osoittautunut hyvin nopeaksi, joten hän ansaitsi sen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”

- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”