Valtteri Bottas: "Hienoa tietää, että olen vauhdissa"

Valtteri Bottas pääsi ajamaan tänä viikonloppuna vaihteeksi radalla, joka ei vaatinut opettelua. Edellisen kerran Williams-kuski ajoi kolme päivää Abu Dhabissa viime vuonna nuorten kuljettajien testissä, ja tämä näkyi myös työssä ensimmäisissä perjantaiharjoituksissa, hän kertoo.
– Tunnen radan hyvin, mikä teki asioista paljon helpompaa tänään, sillä pystyin heti ryhtymään töihin, Bottas sanoi.
– Ensimmäisen vedon jälkeen tiesin, miltä auton tulisi tuntua ja me pystyimme myös jatkamaan tiettyjä testejä Intian viikonlopulta kerätäksemme vielä lisää dataa.
Bottasilla ja Pastor Maldonadolla oli vähän aikaa tuhannesosalleen samat pohja-ajat, jotka tulivat vielä lähes samalla hetkellä, mutta venezuelalainen veti tällä kertaa pidemmän korren reilun kahden kymmenyksen turvin. Kolmoskuljettaja kuitenkin epäilee, että parantamisen varaa jäi.
– Pastor ajoi hieman nopeampaa ensimmäisessä sessiossa viimeisellä stintillään, mutta sitä ennen meillä oli identtiset ajat, joten on hienoa tietää, että olen vauhdissa. Uskoisin, että olisin kuitenkin pystynyt enempäänkin.
– Pidän radasta sekä ilmapiiristä paddockilla ja hotellin alta ajaminen on varsin omalaatuinen kokemus.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos