Top Gear: Kimi Räikkösen voitto merkki tulevasta McLarenille – "Päitä putoilee"

Maailman kuuluisin autoiluohjelma Top Gear kertoo jo pelänneensä, että Kimi Räikkönen on menettänyt kuuluisat ajolahjansa kahden rallivuotensa aikana.
Lotus-kuskin paluu-uran ensimmäinen voitto Abu Dhabissa sunnuntaina kuitenkin muutti tämän näkemyksen.
– Me mietimme, että onko Kimi Räikkönen menettänyt kykynsä jossain vaiheessa WRC:ssä (emmekä pelkästään me, David Coulthard vihjasi samaa aiemmin sunnuntai-iltapäivällä). Mutta hän osui nappiin alkaen loistavasta startista, jonka ansiosta hän nousi kakkoseksi Lewis Hamiltonin taakse, Top Gear kirjoittaa kotisivullaan.
– Siitä eteenpäin hän hoiti asian omalla tavallaan ja Luoja auttakoon sellaista insinööriä, joka rohkeni soittaa hänelle antaakseen neuvoja.
Hamilton oli kuitenkin selkeästi nopein auto kisan alkuvaiheessa, mutta kuten aiemminkin tällä kaudella, McLarenin luotettavuus loppui hyvissä ajoin ennen maalia. McLarenin vuodesta toiseen jatkuva kyvyttömyys saada koko pakettiaan toimimaan johtaa vielä muutoksiin tallin johdossa, BBC-ohjelma arvelee. Hamiltonin lähtö tallista ei helpota tilannetta.
– Ennemmin tai myöhemmin päitä putoilee Wokingissa, sanokaa meidän sanoneen. Tämän kauden mestaruuden olisi pitänyt olla heillä paketissa kauan sitten.
– Ottaen huomioon ensi vuoden B-joukkueen, joka koostuu ei aivan riittävän nopeasta Jenson Buttonista sekä ei aivan riittävän rauhallisesta Sergio Perezistä, huolena on, että tämä saattaa olla alkusoittoa alamäelle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos