Sebastian Vettelin mestaruus uhattuna? – "Ohitukseen ei oikeutusta"
Espanjalaisen AS-lehden mukaan Sebastian Vettelin maailmanmestaruus saattaa olla uhattuna.
Lehti esittää verkkosivullaan videon, jonka se sanoo osoittavan, että saksalaiskuljettaja ohitti Jean-Eric Vergnen Toro Rosso -auton keltaisten lippujen ollessa radalla Brasilian GP:ssä. Mikäli Vettel todettaisiin syylliseksi, tuomiona olisi 20 sekunnin aikarangaistus, raportti sanoo.
Tämä tarkoittaisi kahden sijan ja sen myötä neljän pisteen menetystä Red Bull -kuljettajalle. Fernando Alonso voittaisi tällöin mestaruuden.
Lehti sanoo ”Ferrari-lähteiden” kuitenkin kertoneen heille, että talli ei suunnittele tällä hetkellä valitusta.
F1-toimittaja Adam Cooper kirjoittaa twitterissään tapauksesta (katso video kohdasta 9:33) seuraavasti:
– Niille, joiden mielestä Vergne näyttää hidastavan, on sanottava, että hän on keltaisen lipun alueella, joten häntä vaaditaan hiljentämään! Ohitukseen ei ole oikeutusta.
– Samaan hengenvetoon on sanottava, että hän tietenkin tiesi Sebin olevan tulossa ja hän tiesi, että STR-kuskina (Red Bullin junioritiimi) hänellä oli tehtävänä päästää hänet ohi niin helposti kuin mahdollista, Cooper toteaa.
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Las Vegasin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!