Rosberg Hamiltonista: "Mitään huolta ei ole"
Kuva: Getty Images
Mercedeksen Nico Rosberg saa ensi kaudella uuden tallikaverin Lewis Hamiltonin muodossa ja kertoo uuden tilanteen olevan hyväksi sekä hänelle itselleen että tallille.
Tällä kaudella saksalainen on ollut ajoittain vaikeuksissa 43-vuotiaan Michael Schumacherin kanssa, mutta Rosbergia ei pelota joutuminen vastakkain sarjan tämän hetken kenties kierroksella nopeimman kuljettajan kanssa.
– Mitään huolta ei ole. Olen iloinen, että hän liittyy tiimiin ja se tulee olemaan uusi haaste minulle, Rosberg sanoi ESPN:lle ja jatkoi:
-Kyllä, hän on yksi parhaista, joten tulee olemaan olemaan mielenkiintoista ajaa häntä vastaan. Mutta kuten olen sanonut, olen vakuuttunut, että pärjään hyvin ja sitten näemme miten asiat tulevat sujumaan.
Kehityksen osalta Mercedes on ollut melkoinen pettymys sitten kauden alun. Kiinan GP:ssä Rosberg otti tallin nykyhistorian ensimmäisen voiton ylivoimaiseen tyyliin, mutta sittemmin kilpailukyky on ollut kaikkea muuta kuin vakuuttava ja trendi mollivoittoinen. Edelliset pisteet talli otti Singaporessa. Rosberg lupaa nyt parempaa.
– Olen varma, että tulemme suoriutumaan paremmin ja Hamiltonin liittyminen talliin tulee antamaan hyvää puskua kaikille. Minusta se on hyvä ja virkistävä muutos.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus