Schumi ei selitellyt – "Omaa syytäni"
Kuva: Getty Images
Michael Schumacher on ottanut kontolleen viimeisten kolmen kauden pettymykseksi muodostuneen suoritustasonsa.
Mercedes-talli on johdonmukaisesti toistellut seitsenkertaisen mestarin vaikeuksien olleen auton syytä, mutta Schumi ei lähde selittelemään.
– Kilpa-ajajina olemme itsenäisiä suhteessa autoon. Se tosiasia, että asiat eivät sujuneet hyvin minun kannaltani, ei ole tallin syytä, vaan omaa syytäni, Schumacher sanoi Saksan mediassa uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Tärkeää on kuitenkin se, että voin katsoa peiliin ja sanoa, että annoin kaikkeni. Ja sen voin tehdä. Voin jättää formula ykköset taakseni pää pystyssä.
Kun ura lopullisesti on ohi neljän GP-kisan jälkeen, edessä on hiljaiseloa, jota saksalaislegenda odottaa innokkaasti.
– Ennen kaikkea odotan sitä, että pääsen viettämään aikaa perheeni kanssa. Kuinka monta kertaa vaimoni onkaan osallistunut ratsastustapahtumaan, jonne en itse ole päässyt, koska olin kisassa? Se on häirinnyt minua enemmän ja enemmän viime aikoina.
– Olen jo venyttänyt vierailuani pidempään kuin useimmat. Minun missioni on ohi, joten voin palata takaisin siihen onnellisen elämääni, josta nautin ensimmäisillä eläkepäivilläni.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus