Maldonadon lyönyt Valtteri Bottas: "Intia tulee olemaan yksi suosikeistani"

Jälleen kovan näytön antanut ja tallikaverinsa Pastor Maldonadon lyönyt Valtteri Bottas oli tyytyväinen perjantain antiin Intiassa.
– Ensimmäinen harjoitus oli hyvä tänään, koska onnistuimme saamaan läpi kiireisen ohjelman, kolmoskuljettaja sanoi tallin tiedotteessa.
– Me suoritimme hyviä aerotestejä ja pystyimme hankkimaan paljon dataa. Tämä oli ensimmäinen kertani tällä radalla ja voin jo arvata, että se tulee olemaan yksi suosikeistani. Sillä on hyvä ”flow” ja pinta on erittäin sileä, mikä tarkoittaa sitä, että renkaiden kuluminen on matala ja voit puskea autoa enemmän.
Maldonado, joka jäi ensimmäisissä harjoituksissa suomalaisen pohjista kolme ja puoli kymmenystä ja toisissa harjoituksissa Bruno Sennan parhaasta yli kahdeksan, oli tyytymättömämpi.
– Tänään vauhti ei ollut aivan sellainen kuin toivoimme aika-ajoja varten. Meidän on siis työskenneltävä kovaa ja analysoitava missä voimme parantaa, jotta saamme sellaisen kierrosnopeuden, että pääsemme Q3:een.
– Kisavauhtimme vaikuttaa yhä vahvalta, kuten koko kauden, joten se on rohkaisevaa itse kisaa varten.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos