Kimi Räikkösen tallikaveri: "Olen ollut oman itseni pahin vihollinen"

Romain Grosjean oli Korean GP:ssä viime viikonloppuna miljoonien, hänen jokaista liikettään seuraavien silmien alla toistuvien kolareidensa vuoksi. Ranskalainen myöntää nyt Intian GP:n alla, että paineet olivat kovat lähtöruudukossa.
– Olin totisesti vähän hermostunut aloittaessani kisan, koska paineita oli melko paljon. Minä ja talli teimme paljon työtä yrittääksemme ymmärtää tiettyjä asioita [ongelmien syistä] ja se ehdottomasti auttoi, Grosjean kertoo tallin kotisivulla.
– Startti ei ollut kovin helppo, takanani oli kontakti kolmosmutkassa ja tein väistöliikkeen, mutta sen jälkeen se oli melko yksinkertainen kisa ja pystyin painamaan haluamallani tavalla.
Grosjean ryhtyy suorastaan filosofiseksi arvioidessaan omaa ajoaan aiemmin kaudella.
– Olen ollut oman itseni pahin vihollinen ajoittain tällä kaudella, mutta toivottavasti voimme nyt jättää tämän taaksemme ja siirtyä eteenpäin.
Viikon päässä siintävässä Intian kisassa nuori kuljettaja tuskin pääsee vielä kohdevalon alta. Intian radan olessa vielä uusi 26-vuotiaalle, hän ei lähde nimeämään erityisiä tulostavoitteita.
– Olen varma, että se tulee olemaan hieno rata ajaa ja odotan innolla sen salaisuuksien paljastamista, jotta saan liitettyä sen salkkuuni.
– Tänä vuonna on ollut aika monia uusia ratoja minulle opittavaksi ja olen sikäli onnekas, että yleensä opin ne erittäin nopeasti. Toivottavasti näin tulee olemaan myös Intiassa, jotta meillä on hyvin aikaa työskennellä säätöjen kanssa aika-ajoa ja kisaa varten.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat