Heikki Kovalainen pääsi heti vauhtiin
Heikki Kovalainen piti perjantaitaan hyvänä. Vaikka Caterham-kuljettaja ajoi ainoastaan yhden jakson annettuaan autonsa Giedo van der Gardelle P1:ssä, toisen jakson yli neljäkymmentä kierrosta mahdollistivat säätöjen löytymisen.
– Melko hyvä sessio minulle P2:ssa. Oltuani sivussa ensimmäisessä jaksossa, meillä oli paljon tehtävää iltapäivälle ja suoriuduimme kaikesta suunnittelemastamme, Kovalainen kertoo.
– Aikaisissa vedoissa kovilla renkailla meidän täytyi työskennellä melko kovaa löytääksemme kunnollinen balanssi, mutta teimme muutaman muutoksen ja aloimme kulkea oikeaan suuntaan.
– Pehmeillä auto tuntui paljon paremmalla. Se tuntui heti olevan balansissa suorituskykytestissä ja kulumistasot sekä balanssi pitkissä stinteissä oli hallittavissa.
Tällä kertaa Marussiakaan ei ollut uhkaamassa, joskin venäläisbrittiläisen tallin parempi sijoitus valmistajien sarjassa jättää vielä epävarmaksi kuinka paljon hyötyä Caterhamin paremmasta kilpailukyvystä lopulta on.
– Me saimme myös ajan, joka jättää vähän ilmaa meidän ja takanamme olevien autojen väliin, joten kaiken kaikkiaan positiivinen päivä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä