Hamilton ihmetteli "hullua" Pereziä – "Hyvin mielenkiintoista"
Kuva: Getty Images
Romain Grosjean ei ollut ainoa hulluksi Japanin GP:ssä leimattu kuljettaja. Kisan keskeyttänyt Sergio Perez ei ansainnut kehuja Lewis Hamiltonilta.
Kaksikko taisteli kisan alkuvaiheessa peräkanaa ja Sauber oli siinä määrin nopeampi, että kierroksella 6 meksikolainen meni hiusneulassa sisäpuolelta heittämällä ohi.
– Ajattelin, että hän yrittää jotain hullua liikettä, niin kuin yrittikin, Hamilton sanoi Reutersin mukaan Perezin onnistuneesta yrityksestä.
Varikkopysähdykset muuttivat kuljettajien järjestyksen jälleen Hamiltonin eduksi, mutta kierroksella 19 uusi tilanne oli jo päällä. Tällä kerralla Perez yritti samaisessa hitaassa mutkassa ulkokautta ohi ja jätti jarrutuksen metrikaupalla pitkäksi.
– Näin hänen tulevan uudestaan, joten siirryin hieman sisäpuolelle, koska ajattelin hänen yrittävän siitä ja halusin estää sen, mutta hän vain lensi ulkopuolelta ohi. Hyvin mielenkiintoista, Hamilton ihmetteli.
Tuloksena oli Sauberin jääminen jumiin soralle sekä keskeytys.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus