Räikkönen nautti superyllätyksestään – "Tuntui hyvältä näyttää, että he olivat väärässä"

Maailmanmestaruuden voittaminen Kimi Räikköselle oli valtava henkinen haaste. Alku näytti lupaavalta: Australiassa tuli paalu ja voitto ja niitä seurasi kaksi kolmosijaa. Espanjassa tilanne muuttui: kisa päättyi keskeytykseen, eikä Ferrari-kuskilla ollut asia podiumille myöskään tulevissa kolmessa kisassa.
McLaren-tulokas Lewis Hamilton sen sijaan teki huikeaa jälkeä: kauden yhdeksässä ensimmäisessä kisassa 22-vuotias oli palkinnoilla tasan yhdeksän kertaa ja ero Räikköseen oli 18 pistettä (voitosta sai silloin ainoastaan 10 pistettä).
– Vuonna 2007 me emme aina olleet ihan vahvimmassa asemassa ja oli tilanteita, joissa meillä oli luotettavuusongelmia ja menetin aika paljon pisteitä. Yhdessä vaiheessa kautta ihmiset sanoivat, että me emme edes olleet mestaruustaistossa mukana. Tuntui hyvältä kun me lopulta näytimme heille, että he olivat väärässä, Jäämies kertoo F1 Racing -lehdessä.
”Emme ikinä antaneet periksi”
– Tallina me uskoimme aina, että voisimme nousta takaisin. Vaikeina aikoina me puhalsimme yhteen hiileen, emmekä ikinä antaneet periksi ja se, että pystyin saavuttamaan [mestaruuden] ensimmäisenä vuotenani Ferrarilla osoitti miten vahva joukkue me olimme yhdessä.
– Muistan kun lähdimme Japanista ja olimme 17 pistettä jäljessä ilman mahdollisuutta taistella. En usko, että enempää kuin kymmenkunta ihmistä tallin ulkopuolella olisi lyönyt vetoa puolestamme, mutta me emme antaneet periksi, 32-vuotias muistelee kauden kolmanneksi viimeistä kisaa, jossa hän sijoittui kolmanneksi.
Japania seuranneessa Kiinan osakilpailussa Hamilton oli upeassa asemassa: sijoittuminen toiseksi varmistaisi mestaruuden, mikäli tallikaveri Fernando Alonso pysyisi takana. Tulokas aloitti kisan paalulta, piti johtopaikkansa lähdössä ja veti ensimmäisellä stintillä kaulaa toisena olleeseen Räikköseen 9 sekuntia. Mestaruusjuhlat vaikuttivat selviöltä.
McLaren-kuskin auto kuitenkin osoittautui yllättävän kevyeksi ja hän tuli sisään jo 15 kierroksen kohdalla. Räikkösen ensimmäinen stintti kesti pidempään ja oman pysähdyksensä hän oli lyhentänyt eron puoleen.
Hiljalleen ero pieneni toisella stintillä entisestään ja Hamiltonin renkaiden kulumisen osoittauduttua selvästi suuremmaksi, Ferrari-kuski teki lopulta helpon ohituksen ja nousi kisan johtoon.
Tilanne muuttuu
Brittikuski puolestaan teki hetkeä myöhemmin tunnetusti kalliin virheen. Shanghain varikkosuoraa edeltää tiukka melko tarkkaan 90-asteinen mutka kapealla ajoradalla. Kankaille sulaneet takarenkaat eivät pitäneet jarrutuksessa, ja Hamilton ajoi mutkasta ulos jääden jumiin soralle. Räikkönen voitti kisan ja yllättäen ero pieneni viimeiseen kisaan mentäessä kymmenellä pisteellä.
Brasiliassa toisesta ruudusta lähtenyt Hamilton tippui yltiöaggressiivisessa lähdössään useita sijoja ja kärsi myöhemmin vaihdeviasta, joka tiputti hänet hetkellisesti peräti sijalle 18. Nousutaistelu oli upea, mutta lopputuloksena oli seitsemäs sija. Räikkönen voitti jälleen, Felipe Massa oli toinen ja Alonso kolmas.
– Voitin mestaruuden yhdellä pisteellä Brasiliassa, mutta toisaalta menetin sen vuonna 2003 kahdella. Vaikka aloitinkin kolmannesta ruudusta vuoden viimeisessä kisassa, ainakin lopetin kauden kuten aloitin sen – voitolla, Räikkönen toteaa.
(Kuvat: Getty Images / All Over Press)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi