McLaren-pomo muisteli Häkkisen ja Coulthardin ihmesuoritusta – "Olin hämmästynyt"
McLarenin hallituksen puheenjohtaja ja entinen tallipäällikkö Ron Dennis muistaa tallin edellisen kulta-ajan suurella lämmöllä. Mika Häkkinen ja David Coulthard olivat paitsi persoonallisuuksina F1-legendan mieleen, myös poikkeuksellisen lahjakkaita kuljettajia.
– Mika oli kaikkein lojaalein kuljettaja McLarenin historiassa. David puolestaan – monen muun asian lisäksi – on läpikotaisin hyvä ihminen, Dennis sanoo Motor Sport Magazinen erikoishaastattelussa.
Dennis muistaa kauden 2000 alkupuolelta surullisen tapahtuman, joka järkytti pahoin Coulthardia. Kyseinen hetki kuitenkin lopulta osoitti ainoastaan sen, mistä skotti oli tehty.
– Kun hän ja hänen tyttöystävänsä olivat siinä kammattovassa lento-onnettomuudessa, jossa kaksi lentäjää kuoli, me veimme heidät kaikessa hiljaisuudessa talooni eteläisessä Ranskassa, Dennis muistelee.
– Pidimme heidät poissa mediasta ja viikkoa myöhemmin olimme Barcelonassa Espanjan GP:ssä. Pidimme lyhyen lehdistötilaisuuden sanoaksemme, että ”olkaa hyvä ja kunnioittakaa hänen toivettaan olla puhumatta onnettomuudesta.”
Edellisen kisan voittanut skotti ei pettänyt. Eikä pettänyt Häkkinenkään. Ferrari oli aseeton Michael Schumacherin paalupaikasta huolimatta.
– Hän (Coulthard) otti aika-ajoissa neljännen sijan ja sijoittui kisassa toiseksi hankkiakseen meille kaksoisvoiton. Olin hämmästynyt hänen vahvuudestaan ja itsekuristaan.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi