Kobayashi kirosi Grosjeanin kolaroinnin – "Kaikki oli menetetty"
Kamui Kobayashi kertoo viime lauantain olleen hänelle unelma. Sauber-kuljettaja pääsi aloittamaan kisan toisesta lähtöruudusta, mutta Romain Grosjeanin aiheuttama rytäkkä pisti sittemmin stopin uran parhaalle kisatulokselle. Belgiasta kotiinviemisiksi ei tullut kuin 13:s sija.
– Kun heräsin sunnuntaiaamuna, en yhäkään voinut uskoa, että olin aloittamassa eturivistä. Wow. Meillä oli niin hyvä auto – mutta tunteja myöhemmin se kaikki oli menetetty, Kobayashi sanoo sarjan kotisivulla.
– Vuosien aikana en ole nähnyt niin montaa autoa kolaroivan kärjessä. Takana kyllä, se on ruudukon ”vaara-alue”, mutta en kärjessä. Joku sananmukaisesti hyppäsi kohti kärkeä – hyppäsi autojen yli. Se oli yllätys minulle. Niinkin monen kilpa-ajovuoden jälkeen en muista olleeni sellaisessa starttikaaoksessa.
Kobayashi kiroaa, että kolarisuma piti tapahtua juuri Span viikonloppuna, jolloin hän oli uransa parhaassa lähtöruudussa.
– Eikö se olisi voinut tapahtua Budapestissa, jossa se ei olisi ollut iso juttu minulle? Elämä vaikuttaa asettaneen minut testiin.
Japanilaisen lähtöruudukossa savunnut auto ei ollut ongelma, hän vakuuttaa.
– Siinä oli vain kyse jarrujen ja renkaiden lämmittämisestä. Se saattoi näyttää melko pelottavalta sivustakatsojalle, mutta se ei ollut mitään erityistä minulle. Myöhemmin kisassa ei ollut ongelmia jarrujen kanssa, joten se ei ollut iso juttu.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi