Kimi Räikkösen pomo kertoo Monzan vaikeuksien syyn
Lotuksen tekniikkapomo James Allison ei ole vielä valmis huolestumaan, vaikka E20:n suhteellinen kilpailukyky on kesätauon jälkeen heikentynyt. Viimeisissä kisoissa tällä kaudella Lotus saattaa yhä saada edun puolelleen.
– Me emme olleet yhtä kilpailukykyisiä Monzassa kuin tällä kaudella yleensä, mutta en usko, että se on välttämättä alku huonolle trendille. Se vain heijastelee Monzan omalaatuista luonnetta, Allison sanoo tallin kotisivulla.
Allison sanoo Pirellin rengasvalintojen vieneen Lotukselta edun. Pehmeämmillä renkailla kilpailijat ovat pääosin olleet renkaiden elinkaaren osalta altavastaajina kisoissa.
– Sekä Monza että Spa pystyttiin ajamaan läpi helposti yhdellä pysähdyksellä ja oltaisiin voitu ajaa jopa ilman pysähdyksiä, mikäli säännöt sallisivat sen. Tämä tarkoitti sitä, että emme pystyneet nauttimaan tavanomaisesta edustamme. Onneksi rengasvalinnat tulevat palautumaan aiempaan linjaan Singaporesta eteenpäin.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi