Kimi Räikkönen luottavainen kilpailukykyisestä autosta

Kimi Räikkönen kertoo, että perjantai todella jäi testauksen puolesta tyngäksi. 32-vuotias näkee tästä syntyneen haittaa pääosin vain katsojille.
– Onnistuin itse asiassa ajamaan ainoastaan yhden kokonaisen kierroksen koko päivänä – ja se oli ainoastaan starttiharjoitusta varten, Räikkönen sanoi tallin kotisivulla.
– Säätä ei voi hallita. Näin on tapahtunut aiemmin ja tulee tapahtumaan joskus uudestaan. Sääli faneille, mutta asialle ei voi mitään. Kun radalla on niin paljon vettä, auto joutuu herkästi vesiliirtoon.
Vähäisistä testausmahdollisuuksista huolimatta suurta huolta ei ole. Lotus-kuski arvelee säätöjen löytyvän nopeasti vaikka Unkariin verrattuna Spa ei juuri erilaisempi voisi olla.
– Näin pitkällä radalla vaikutuksen ei pitäisi olla yhtä paha kuin joillain toisilla radoilla, Räikkönen sanoi kysyttäessä mahdollisesta ruuhkasta lauantaiharjoituksissa.
– Pitää katsoa mitä sää tekee. Olin tyytyväinen autoon edellisessä kisassa, joten toivottavasti voimme löytää hyvät asetukset melko nopeasti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi