Jari-Matti Latvala lähenee voittoa – "Hyvä fiilis"
Kuva: Getty Images
Walesin MM-ralli lähenee loppuaan Jari-Matti Latvalan hypistellessä tahtipuikkoa. Oltuaan sunnuntain kahdella ensimmäisellä EK:lla toinen Sebastien Loebin perässä, EK16 meni jälleen Ford-kuskin nimiin.
– Minulla on hyvä fiilis ja tämä on hyväksi Power Stagen kannalta, Latvala kehui pätkän jälkeen ralliradiossa.
– Olen tyytyväinen, koska aamun kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella menetin hieman aikaa ja olin ehkä liian rentoutunut. Nyt oikea olo on taas tulossa, 29 sekunnin johdossa kokonaistilanteessa oleva Latvala jatkoi.
Tallikaveri Petter Solberg on aamulla ollut suuremmissa vaikeuksissa ranskalaisen kanssa. Norjalainen oli vielä EK14:n jälkeen toisena rallissa, mutta eilisestä alkaen Solbergin johtoa syönyt Loeb ohitti hänet lopulta EK15:llä.
Viimeisellä pätkällä ennen huoltotaukoa ero venähti entisestään norjalaisen renkaan irrottua vanteestaan hypyn seurauksena.
– Me olemme nyt Petterin edellä, mutta tämä ei ole vielä ohi. Rallin alusta alkaen olemme olleet vaikeuksissa iltapäivällä. Aamu on ollut ok, Loeb kommentoi.
Mikko Hirvonen on viidentenä ja jäänyt jo puolisentoista minuuttia kärjen vauhdista.
Rallin tilanne (EK16/19):
1. J. LATVALA 0.0 2. S. LOEB +29.3 3. P. SOLBERG +32.2 4. M. ØSTBERG +1:04.3 5. M. HIRVONEN +1:27.3 6. O. TÄNAK +2:24.8 7. E. NOVIKOV +3:08.6 8. T. NEUVILLE +3:57.7 9. M. WILSON +5:31.6 10. M. PROKOP +6:23.2LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus