Ääni pomon kellossa muuttui: "Emme ole lapsellisia – Räikkösen mahdollisuudet laihat"
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier toteaa Singaporen GP:n alla, että Kimi Räikkönen on periaatteessa yhä F1-mestarikandidaatti, mutta viimeisissä kisoissa heikentynyt auton kilpailukyky tekee kauden lopusta vaikean.
– Tietenkin hän voi [taistella mestaruudesta]. Hän on tällä hetkellä kolmas, yhden pisteen päässä Lewis Hamiltonista. Mitä vain voi tapahtua, Boullier sanoo tallin kotisivulla.
– Me emme ole kuitenkaan lapsellisia ja tiedämme, että hänen mahdollisuutensa ovat laihat. Siitäkin huolimatta tulemme painamaan helvetin kovaa niin kauan kuin matemaattinen mahdollisuus on olemassa voittaa se.
Itse Singaporen kisasta Boullier toivoo palkintokorokesijoitusta.
– Ei ole syytä epäillä, että palkintokoroke olisi ulottumattomissamme. Romain (Grosjean) rakastaa tämän kaltaisia ratoja ja Kimi on aina ollut nopea Singaporessa, vaikkakaan hän ei aina ole ollut kovin onnekas itse kisoissa. Viikonloppu tulee olemaan mielenkiintoinen.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi