Räikkösen tallilla yllättävä voimavara – "Olemme kääntäneet kehityksen ympäri"

Lotuksen tekninen johtaja James Allison kertoo, että E20 tulee näkemään kehitystä vielä kauden lopullakin. Vaikkakin Allison toteaa, että jokaisen tallin on siirrettävä kauden loppua kohden resursseja seuraavaan autoon, Lotuksella saattaa olla kehitysvaraa mahdollisesti enemmän kuin muilla talleilla.
– Parina edellisenä vuotena meidän tallimme on minusta on tehnyt virheen siinä, että me olemme kohdistaneet kehityksen uuteen autoon liian aikaisin. Me siis aloitimme tämän kauden tietoisena tavoitteenamme kehittää autoa pidempään kuin normaalisti, Allison kertoo tallin youtube-kanavalla.
– Kyse on oikeastaan vain vaiheiden ajoituksesta. Se mitä me päätimme tehdä, oli painaa hieman kovempaa ensi vuoden auton kanssa kauden ensimmäisellä puoliskolla. Me olemme siis jo ponnistelleet ensi vuoden auton parissa enemmän kuin aiempina vuosina.
Kysyttäessä, että voisiko tämä tarkoittaa sitä, että kaudelle 2013 suunniteltuja osia voisi kokeilla nykyisessä autossa, Allison vastasi kieltävästi.
”Me emme ole sijoittaneet vähemmän ensi vuoteen”
– Ei oikeastaan, koska osat eivät ole yhteensopivia tämän vuoden auton kanssa. Mietimme sellaisia kysymyksiä kuten minkälainen akseliväli tulee olemaan, minkälainen jousitusrakenne tulee olemaan – perustavanlaatuisia arkkitektoonisia kysymyksiä.
– Mutta nyt me olemme jo maksaneet hinnan siitä, me olemme jo tehneet sen sijoituksen. Mikä vaikutus sillä olikin meidän kehitysohjelmaamme, on nyt jo näkynyt siinä mitä me olemme saavuttaneet tänä vuonna.
– Se, että olemme ponnistelleet heti alkuun tulevan auton kanssa, on ostanut meille enemmän vapautta kehittää nykyistä autoa hieman pidempään tauon jälkeen. Me emme siis ole sijoittaneet vähemmän ensi vuoteen, me vain olemme kääntäneet kehityksen ympäri.
Loppukausi näyttää hyvältä tekniikkapomo toteaa jälleen.
– Se, että olemme pysyneet kehityksen tahdissa aikana, jolloin olemme sijoittaneet enemmän ponnistuksia ensi vuoteen, antaa minulle hyvän fiiliksen kauden toisesta puoliskosta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys