Paljonko Formula 1 teki rahaa viime vuonna ja miten? – Katso luvut
Tunnettu F1-taloustoimittaja Christian Sylt on paljastanut uuden Concorde-sopimuksen neuvotteluiden edetessä kohti päätepistettään mistä F1-sarjan omistajayhtiön tulot syntyvät. Nykyinen, tänä vuonna loppuva sopimus on ollut erittäin kannattava sarjalle, hän kirjoittaa Eurosport-artikkelissaan.
Kisaisäntien maksamat osallistumismaksut ovat suurin yksittäinen tulonlähde Formula One Groupille. Summa vuonna 2011 oli noin £325 miljoonaa (viime kesänä yksi Englannin punta vastasi noin 1,15 euroa).
Televisiointioikeudet olivat hyvänä kakkosena £313 miljoonalla. Mainostus radalla sekä sarjan yhteistyökumppanit toivat £145 miljoona.
Tallien ja sponsoreiden maksamat rahat omien yhteistyökumppaidensa viihdyttämiseksi erilaisten F1-vierailujen muodossa toivat £50 miljoonaa. Formula ykkösten juniorisarjoista, GP2:sta ja GP3:sta, saatiin £35 miljoonaa. Loput tulot olivat kokonaisuudessaan £105 miljoonaa.
Liikevaihdoksi muodostui näin ollen £973 miljoonaa. Kun sarjan menot, sisältäen tallien palkintorahat, lasketaan yhteen (£671 miljoonaa), voittoa Formula One Group teki £302 miljoonaa. Sylt ei määrittele onko menoihin laskettu veroja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
Tunnettu F1-taloustoimittaja Christian Sylt on paljastanut uuden Concorde-sopimuksen neuvotteluiden edetessä kohti päätepistettään mistä F1-sarjan omistajayhtiön tulot syntyvät. Nykyinen, tänä vuonna loppuva sopimus on ollut erittäin kannattava sarjalle, hän kirjoittaa Eurosport-