Mitä ensi kaudella, Kimi Räikkönen? – "Koskaan ei tiedä"

Kimi Räikkönen kertoo, että Lotuksen (silloinen LRGP) viime vuoden vaikeudet eivät saaneet häntä missään vaiheessa kyseenalaistamaan päätöstään tehdä sopimus tallin kanssa. Menestys ei ole tullut täytenä yllätyksenä.
– On ollut vuosia, jolloin olen ollut kärkitallissa ja meillä on ollut huono vuosi, mutta seuraava puolestaan täysin erilainen, Räikkönen sanoi Autosportille.
– Se on yhä yksi suurimmista talleista: sen tehdas on pysynyt samassa paikassa, heillä on enemmän tai vähemmän kaikki työkalut nopeimman ja parhaan auton tekemiseen. Se ei ehkä ole McLarenin tai Ferrarin tai Mercedeksen tasolla henkilöstön määrässä, mutta [Lotuksella] on tietotaitoa ja tahtoa tehdä hyvä auto ja painaa kovaa, Räikkönen jatkoi.
Vaikka Lotus on kyennyt tällä kaudella luomaan auton, joka on ainakin kisassa kenties nopein, 32-vuotias ei halua vielä luvata saman jatkuvan automaattisesti myös ensi vuonna.
– Täytyy katsoa tätä vuotta ensin. Haluan pärjätä niin hyvin kuin suinkin mahdollista joka kisassa. Yhtenä vuonna voi pärjätä hyvin, mutta kuten olemme nähneet, jopa suurimmat tallit voivat kärsiä vaikeista ajoista seuraavana. Voisi ajatella, että meidän pitäisi vain kehittyä paremmaksi ja paremmaksi, mutta koskaan ei tiedä.
– Ei ole helppoa tehdä nopea auto ja joskus pienet yksityiskohdat voivat joko olla edullisia sinulle tai vaihtoehtoisesti poikkiteloin tielläsi.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos