Felipe Massa paljasti tavoitteensa lähitulevaisuudelle
Felipe Massa kertoo, että hänen tulevaisuutensa kannalta olennainen asia on pystyä jälleen nousemaan taisteluun palkintokorokesijoituksista. Massa, joka kärsi hengenvaarallisen vamman 2009, ei ole noussut palkintokorokkeelle sitten kauden 2010.
– Tärkeä asia minulle taistella podiumista, vaikka tallikaverini olisikin edelläni. Minun prioriteettini on aina yrittää sijoittua kärkikolmikkoon, mutta jos Fernando (Alonso) on edelläni kisassa, yritän kuitenkin auttaa häntä, Massa sanoi AP:lle.
Massan suorituksissa on näkynyt paranemista viimeisissä kisoissa, ja brassi toteaakin auton olevan nyt kilpailukykyisempi.
– Tällä hetkellä keskityn täysin tuleviin kisoihin. Kiitos tallin hienon työn, suorituskyky on selkeästi parantunut ja tunnen itseni motivoituneeksi pärjätä hyvin.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi