Felipe Massa tarvitsee "yhden prosentin" lisää
Felipe Massan kisainsinööri Rob Smedley uskoo, että Felipe Massa on hyvin lähellä huipputasoaan.
– Mentäessä Silverstoneen sanoin, että hyvin vähän puuttuu siitä, että hän pääsee sille tasolle, jolla hän oli aiemmin ja kykenee tuntemaan olonsa varmaksi autossa, Smedley sanoo tallin videoidussa haastattelussa.
– Asioiden on sujuttava hyvin ja tarvitaan vähän onnea. Viimeisessä kisassa meillä ei sitä ollut. Jos mietitään Kanadaa, hän teki pienen virheen lähdössä, mikä muutti kaiken. Jos miettii Monacoa, hän oli jumissa jonossa tai ruuhkassa.
Muutos on kuitenkin ilmeinen kauden alun jälkeen.
– Vauhdin suhteen hän oli kuitenkin niissä kisoissa eri kuljettaja kuin kauden alussa. Meidän tarvitsee saada vain se pikkuruinen yksi prosentti lisää, niin alkaa tapahtua.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi