Voiko Lewis Hamilton uskoa, että hän on yhä voitotta kaudella? – "Voin kyllä"
Lewis Hamilton toivoo ongelmatonta kisaa Montréaliin ensi viikolla. McLaren-kuljettaja on ehtinyt edellisten kisojen jälkeen jo vihjaille, että talli ei ole onnistunut tarjoamaan hänelle aivan kaikkein helpoimpia olosuhteita voittotaisteluihin.
– Ei ole ollenkaan vaikeaa olla innoissaan (kisasta). Olen innoissani joka kisasta ja mitä ikinä tapahtuukin, nostan aina pääni pystyyn ja painan kovaa, Hamilton sanoi Belfast Telegraphin mukaan.
– Toivon, että saamme päivityksiä, jotka hivuttavat meidät lähemmäksi muita, sekä viikonloppua, jossa meillä ei mene mitään pieleen, sillä muut kaverit tekevät loistavaa työtä.
Kysyttäessä voiko hän uskoa, että hän on yhä voitotta kauden aikana, Hamilton vastasi seuraavaa.
– Voin kyllä. Mutta mistä syystä, en ole aivan varma. Me emme ole saaneet kisaviikonloppua, jossa jotain ei ole mennyt pieleen.
– Kisan startti Monacossa oli alkusoittoa erilaisille asioille ja sen jälkeen en tiedä mitä tapahtui. Varikkopysähdykseni eivät tuntuneet kovin nopeilta, mutta yleisestikin ottaen emme olleet nopeita kisan aikana, mikä on outoa, Hamilton totesi.
LUE MYÖS:
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi