Lotus-pomo oli vaikuttunut Räikkösen vedosta – "Hämmästyttävä kierros"

Lotuksen ratatoimien johtaja Alan Permane sanoo, että Kimi Räikkösen Q2-kierros oli upea.
– Q2 oli hieman vaikeampi Romainille (Grosjean) sillä hän tarvitsi kaksi satsia pehmeitä päästäkseen Q3:een, kun taas Kimi tuotti hämmästyttävän kierroksen ja eteni helposti yhdellä sarjalla, Permane sanoo tallin kotisivulla.
Viimeisessä jaksossa Räikkönen oli erittäin lähellä jopa kakkosruutua, mutta valitettavasti renkaat eivät toimineet aivan entiseen tapaan.
– Kimillä oli siis kaksi sarjaa uusia pehmeitä renkaita ja Romainilla vain yksi. Me päätimme ajattaa Kimiä molemmilla, mutta hän kertoi, että ensimmäisen sarjan kanssa oli heikko pito suhteessa Q2:ssa käyttämäänsä sarjaan, eikä vauhti ollut hyvä ollenkaan.
– Toisella stintillä pitotaso oli normaali ja hän sai hyvän kierroksen ja sijoittui juuri ja juuri Romainin taakse.
Sunnuntaina osakilpailusta Permane odottaa nyt suuria.
– Ohittaminen täällä on erittäin vaikeaa, mutta vauhtimme on hyvä ja varikkopysähdyksemme ovat olleet hyviä, joten kaikki on tänään mahdollista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katastrofaalinen viikonloppu – tekniikka petti Tuukka Taposen jälleen
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys

- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia