Jari-Matti Latvala: Mestaruuskamppailu ohi
Jari-Matti Latvala myöntää, että Uuden-Seelannin rallin ensimmäisen päivän ongelmat olivat viimeinen niitti mestaruustaistolle. Sebastien Loebilla oli ennen viikonlopun rallia 119 pistettä, kun taas Ford-kuskilla vasta 45.
– Olen itse ulkona kuljettajien mestaruuskamppailusta. On tosiasia, että se ei ole mahdollista, Latvala sanoi Autosportille.
– Mutta niin kauan kuin meillä on mahdollisuus valmistajien mestaruuteen, me tulemme painamaan sitä kohti ja pyrimme voittamaan ralleja.
Tallipäällikkö Malcolm Wilson sanoo olevan valitettavaa, että juuri tällä kaudella lähes kaikki on mennyt pieleen.
– Tämä on ollut turhauttava vuosi meille kaikille. Kuten olen sanonut aiemmin, meillä ei ole koskaan ollut kilpailukykyisempää autoa kuin nyt.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi