Vainio otti Monacon paalun – "Minulla on aina ollut aggressiivinen ajotyyli"
Lotuksen Aaro Vainio otti uransa ensimmäisen GP3-paalun Monacossa perjantain aika-ajojen ryhmässä B. Toiseksi nopeimman ajan kellottanut Unkarin Tamás Pál Kiss jäi suomalaisesta noin kymmenyksen.
Ennen Vainion ryhmää ajaneessa ryhmässä A parhaaseen kierrokseen kykeni Ocean-tallin Kevin Ceccon, jonka kellotus oli kuitenkin lähes sekunnin Lotus-kuskia hitaampi.
Ensimmäisessä ryhmässä ajaneelle Matias Laineelle päivä oli surkea sillä hän keskeytti osuttuaan Rascasse-mutkassa valliin. Sessio jouduttiinkin lopettamaan ennenaikaisesti.
– Ei (voi paljon enempää pyytää). Alkaen toiselta tai kolmannelta kierrokselta olin heti vauhdissa ja auto toimi täydellisesti. Teimme todella hyvää työtä eilen ja työskentelimme tarvitsemiemme parannusten kanssa. Tein kaksi erittäin vahvaa kierrosta ja olen sijalla yksi, joten olen tyytyväinen, Vainio sanoi sarjan kotisivulla.
– Minulla on aina ollut aggressiivinen ajotyyli ja minusta se sopii hyvin katuradalle. Tämä on ensimmäinen viikonloppuni täällä kisaamassa kadulla, mutta olen odottanut tätä innolla. En sanoisi sen olleen helppoa. Tietenkin täytyy ottaa riskejä ja tein parhaani. Olen luottavainen kisan suhteen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa