Räikkösen hapan ilme hämmentää – "Onneksi pysyi vähäpuheisena"

Kimi Räikkösen hapan ilme Barcelonan osakilpailun jälkeen on saanut F1-kommentaattorit liikkeelle. Käsitys on se, että Lotuksen vauhti riittää voittoon ja kun Räikkönen ei palkintokorokkeen korkeinta askelmaa ole vielä saavuttanut, on pinna kireällä.
– Räikkönen olisi voinut voittaa tämän kisan, kuten hän olisi voinut voittaa Bahrainissa. Hän olisi tarvinnut muutaman kierroksen enemmän tai jos puhutaan realistisemmin, sanella rengasstrategian heti alusta alkaen, Top Gear kirjoittaa verkkosivustonsa osakilpailuraportissa.
– Tallikaveri Romain Grosjean seurasi häntä neljännellä sijalla. Pienellä onnella ”RoGros” voi voittaa osakilpailun tällä kaudella. On syytä muistaa, että myös Lewis Hamilton on yhä voitotta tänä vuonna, mutta se ei näytä häiritsevän häntä.
Sky Sports -toimittaja Pete Gill huomautti puolestaan, että Räikköstä tilanne vaikuttaa häiritsevän erittäin ilmeisesti.
– Barcelonassa ei ollut kahta kysymystä Räikkösen tyytymättömyydestä kolmanteen sijaan. Onneksi hän pysyi yhtä vähäpuheisena kuin yleensä, sillä hänen kasvoistaan päätellen mitä ikinä hän olisi sanonutkin, ei olisi sopinut televisioon ennen myöhäislähtetyksiä, Gill sanoo lisäten, että hyvä uutinen Räikköselle oli kuitenkin Grosjeanin jättäminen taakseen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos