Kovalainen: "En ole löytänyt asetuksia, joihin olisin tyytyväinen"
Caterhamin Heikki Kovalainen aloittaa huomisen Barcelonan osakilpailun ruudusta 20. Edelle ehti muun muassa tallikaveri Vitali Petrov. Venäläinen aloittaa kisan Kovalaisen toimistosta, joka paremmin tunnetaan lähtöruutuna 19.
– Olen erittäin tyytyväinen päivän suoritukseen. Tuntuu upealta saada kaikki toimimaan aika-ajoissa tänään ja haluan kiittää koko tallia hienosta työstä ja siitä, että he auttoivat minua saamaan kasaan sellaisen viimeisen kierroksen, Petrov sanoi tallin tiedotteessa.
Kovalainen oli vähemmän tyytyväinen.
– En ole tyytymätön tämänpäiväiseen suoritukseen, mutta me olisimme voineet ehdottomasti saada enemmän irti autosta iltapäivällä, suomussalmelainen sanoi.
– Tein virheen kolmosmutkassa, mikä maksoi minulle jonkin verran aikaa, mutta kaiken kaikkiaankaan en ole onnistunut koko viikonlopun aikana löytämään asetuksia, joihin olisin tyytyväinen.
– Jätämme tämän nyt taaksemme ja huomenna pyrimme samanlaiseen vauhtiin kuin meillä on ollut ensimmäisissä neljässä osakilpailussa tällä kaudella. Jos pystymme huolehtimaan renkaista, voimme varmaankin pärjätä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”