Kimi Räikkösen talli jatkaa asiantuntijoiden uhmaamista – "Parempi ja parempi"

Lotuksen Romain Grosjean oli toisen päivän nopein Mugellon testeissä yhdessä Sauberin Kamui Kobayashin kanssa. Ranskalaiskuljettaja uskoo, että kehitystyössä on onnistuttu kauden edetessä vastoin asiantuntijoiden pelkoja.
– Auto tuntuu paremmalta ja paremmalta työstäessämme sitä, mikä on tietenkin upeaa, sillä se tarkoittaa, että olemme oikealla polulla. Meillä on myös paljon parempi käsitys siitä, miten E20 toimii suhteessa alkukauteen, Grosjean sanoi tallin haastattelussa.
– Se antaa meille selkeämmän kuvan siitä, millä saamme enemmän suorituskykyä irti autosta. Tärkein myönteinen asia minulle on se, että auto tuntuu hyvältä monilla erilaisilla asetuksilla ja vaihtelevissa olosuhteissa. Sitä on helppoa ajaa, mikä tekee kaikesta muustakin helpompaa.
Grosjean sanoo, että uusia osia ei Mugellossa ole juurikaan testattu.
– Olemme enemmänkin yrittäneet oppia mahdollisimman paljon auton käyttäytymisesta erilaisilla asetuksilla. Kisaviikonlopun aikana on vaikeaa kokeilla kaikkea mitä haluaisimme, koska ajoaikaa ja renkaita on rajallisesti, joten tämä on ideaali tilaisuus testata käytännössä ideoitamme ilman vaaraa arvokkaan rata-ajan menettämisestä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi