Felipe Massa myöntää huolen – "Epäilemättä tarvitsemme parempia kisoja"

Tallikaverinsa Fernando Alonson Espanjan GP:ssä kierroksella ohittamaksi tulleen Felipe Massan tilanne Ferrarilla vaikuttaa vaikealta. Kun Alonso jakaa sarjan kärkipaikan Sebastian Vettelin kanssa 61 pisteellä, Massa on koonnut ainoastaan 2 pistettä tällä kaudella.
Brasilialainen sanoo, että kisa ei mennyt huonosti – varikon läpiajorangaistus keltaisen lipun huomioimattomuudesta pilasi kisan.
– Tein erinomaisen startin, erinomaisen ensimmäisen kierroksen ja erinomaisen ensimmäisen stintin. Me olimme oikealla polulla. Sain läpiajorangaistuksen, joka tuhosi kisani, Massa sanoi brasilialaisen TotalRacen mukaan.
Rangaistus ei saa ymmärrystä Ferrari-kuskilta.
– En tiedä miksi sain sen. Mitään ohituksia ei tapahtunut, kaikki autot edessäni toimivat samalla tavalla. Minusta tämä oli hyvin outoa. Varikon läpiajo tuhosi suunnitelmani renkaiden käytöstä, hän jatkoi.
Oli rangaistus ansaittu tai ei, Massa myöntää, että tuloksilla on kiire.
– Me tarvitsemme epäilemättä parempia kisoja ja enemmän pisteitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”

- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”