Sauber paljastaa: Räikkönen vaikutti Massan uraan – "Ehdottomasti rooli"
Sveitsiläisen Sauber-tallin kykyä löytää nuoria lahjakkuuksia on aina pidetty poikkeuksellisena. Sergio Perezin fantastinen suoritus Malesian osakilpailussa on nostanut asian jälleen esille. Tallipäällikkö Peter Sauber kertoo, että nuoriin ajajiin keskittymisessä eräällä suomalaiskuljettajalla on ollut merkittävä rooli.
– Hyötyjä ja haittoja on molemmissa lähestymisissä. Ennalta osoitetuilla taitajilla on enemmän kokemusta, mikä on ehdottomasti etu. Toisaalta nuoret kuljettajat ovat erityisen motivoituneita ja usein heidän kanssaan on helppoa tehdä työtä, Sauber sanoo Autosportin erikoishaastattelussa.
– Kaikki riippuu lopulta olosuhteista ja siitä mikä on järkevintä. Joskus nuoren ja lahjakkaan kuljettajan hankkiminen voi antaa motivaatioapua koko tallille.
Sveitsiläinen kuitenkin myöntää, että vuonna 2001 Kimi Räikkösestä saadut kokemukset ovat vaikuttaneet sittemmin tallin kuljettajalinjaan.
– Meillä on ollut ehkä pieni muutos linjassamme kauden 2001 jälkeen, kun kokemuksemme Räikkösen kanssa sujui todella hyvin. Positiivisella kokemuksella oli ehdottomasti rooli, kun tein sopimuksen Felipe Massan kanssa 2002, Sauber paljastaa.
– Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että vuonna 2010 tallissamme oli Pedro de la Rosa ja Nick Heidfeld – kaksi erittäin kokenutta kuljettajaa, tallipomo lisäsi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä