Pirelli puolustautuu syytöksiä vastaan – "Mitään epätavallista ei nähty"

Pirellin moottoriurheilupomo Paul Hembery kiistää jälleen, että renkaat olisivat muodostumassa ratkaisevaksi ja vaikeasti ennakoitavaksi tekijäksi formula ykkösissä tällä kaudella. Hembery toistaa, että parhaat voittavat yhä.
– Jos miettii Melbournen katukisaa, minusta mitään epätavallista ei tuloksissa nähty. Jos miettii Malesian sadekisaa, sade itsessään voi tehdä kisasta luonteeltaan vaikean. Shanghaissa ja Bahrainissa paalupaikan ottaneella autolla voitettiin kisa. Voisi siis sanoa, että paras auto/kuljettaja -kokoonpano voitti, Hembery puolustelee Autosportin haastattelussa.
– Niin kauan kuin kaikilla on samat haasteet, on sanottava, että parhaat kuljettajat ja insinöörit voittivat. Minusta mistään lotosta ei ole kyse, sillä kärkiautot ovat kärjessä syystä: ne ovat hyvin kilpailukykykyisiä.
– Suurin haaste tänä vuonna on se, että autot ovat niin lähellä toisiaan, että ohittamisesta tulee suurempi preemio ja suurempi haaste. Se itsessään tarkoittaa, että lähtöjärjestyksestä tulee viime vuotta tärkeämpi asia, Hembery uskoo.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten