Mika Kallio vauhdissa: "Pitkästä aikaa saavutin jakson nopeimman ajan"
Perjantaina Jerezissä ajettiin ratamoottoripyöräilyn toisen MM-osakilpailun vapaat harjoitukset. Keli oli ennusteiden mukaan varsin epävakainen ja sadekuurot kastelivat radan pintaa pitkin päivää.
Aamupäivän Moto2 -treeneissä Mika Kallio ei ajanut kuin kahdeksan kierrosta, joka oli koko porukan pienin kierrosmäärä. Iltapäivällä tilanne oli toinen, kun Marc VDS -tallin suomalaisässä tahkosi rataa viime minuuteilla ahkerasti. Tuloksena olikin toisen jakson selvästi nopein aika lähes puolen sekunnin marginaalilla ennen Johann Zarcoa.
Ranskalainen Zarco oli tosin kellottanut aamupäivällä vajaat kolme kymmenystä Kalliota nopeamman ajan, joten valkeakoskelaisen nimi löytyi perjantain kokonaistuloksista toiselta sijalta.
”Työ jatkuu huomenna pyörän säätöjen osalta”
– Pitkästä aikaa saavutin jakson nopeimman ajan. Olosuhteet olivat vaikeat, mutta sitä osasimme kyllä odottaa. Tilanne oli tietenkin kelin osalta yhtä haastava kaikille, joten työ jatkuu huomenna pyörän säätöjen osalta, Kallio totesi. – Iltapäivällä oli tekniikkaongelmiakin, kun uuden keulan kanssa oli ongelma, joka ilmeni jarrutuksen loppuvaiheessa. Sen vuoksi en pystynyt menemään riittävän kovaa mutkiin sisään. – Treenien jälkeen havaitsimme, että takahaarukassa oli halkeama hitsaussauman vieressä. Kenties se vaikutti myös pyörän käyttäytymiseen. – Radalla oli iltapäivällä niin sanottu puolihullu keli eli osa radasta oli jo vähän kuivunut ja osa oli märkää. Toivotaan, että pääsemme ajamaan täysin kuivallakin radalla, jolloin näemme pyörän todellisen kilpailukyvyn. Alkuillasta lähtien täällä oli taas aurinkoista keliä, mutta olosuhteet tuntuvat vaihtuvan päivällä nopeasti, Kallio raportoi Jerezin varikolta.LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin