Heikki Kovalainen: "Renkaiden hallinta avainasemassa sunnuntaina"
Heikki Kovalainen uskoo ensimmäisen Bahrainin harjoituspäivän sujuneen hyvin. Aivan hännänhuippuna ei ajoissakaan oltu, mutta ennen kaikkea autosta opittiin päivän aikana.
– Hyvä päivä meille sen suhteen, että kuinka paljon saimme kilometrejä ajettua ja kerättyä dataa. Tänä aamuna rata ei ollut niin pölyinen kuin pelkäsimme, joten pito oli kohtuullinen. Tämä tarkoitti sitä, että saatoimme tutkia kunnolla kulumista keskikovilla renkailla ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa, Kovalainen sanoi talli tiedotteessa.
– Oli heti selvää, että kuumuus ja tämän radan olemus on sellainen, että renkaiden kuluminen tulee olemaan ratkaisevaa sunnuntaina. Perän pito on erityisesti sellainen asia, johon pitää keskittyä ja kokeilimme muutamia erilaisia asetusvaihtoehtoja hallitaksemme sen. Tietenkin tilanne on sama kaikille.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus