Top Gear: Hamiltonin järkytys ja Räikkösen nopea auto kauden alun puheenaiheet

Top Gear on sitä mieltä, että viime viikonlopun kisa Australiassa osoitti, että F1-kaudella 2012 on odotettavissa yhtä jos toistakin draaman aihetta. Ykkösasiaksi ohjelman kotisivusto näkee nopeasti muuttuneen tilanteen McLarenin sisäisissä voimasuhteissa. Kimi Räikkösen auton Top Gear puolestaan arvioi ehkä jopa toiseksi nopeimmaksi.
– Kisasta on useampikin kommentoinnin arvoinen juttu, mutta erityisesti järkytys Lewisin kasvoilla palkintokorokkeella, lehdistötilaisuudessa ja mediapajassa, topgear.com kirjoittaa.
– Näin ei vain pitänyt käydä. Kun Jenson Button liittyi McLarenille 2010, oli vaikeaa löytää ketään, jonka mielestä siirto oli hyväksi hallitsevalle maailmanmestarille. Siltä se myös näytti vielä 2010: Lewis Hamilton oli niskan päällä ja McLaren yhä hänen tallinsa. Mutta viime vuonna tallin painopiste alkoi muuttua.
– Tallipäällikkö Martin Whitmarsh alkoi hymyillä puhuessaan Jensonista. Aina kun Lewis taas mainittiin, hän piti tauon, hätkähti ja vaihtoi takaisin PR-tyyliin.
– Vain Luoja tietää miltä Hamiltonista tällä hetkellä tuntuu. Siitä ei ole epäilystäkään, että tässä on kauden suurin juttu tähän mennessä.
”Kimillä on yhä paljon todistettavaa”
Räikkösen paluu sai Top Gearilta pääosin myönteisen vastaanoton.
– Lopuksi sana Kimi Räikkösestä. Seitsemäs sija oli hyvä pelastus, mutta ei ole syytä unohtaa, että hänen tallikaverinsa Romain Grosjean aloitti kolmannesta ruudusta. Grosjean törmäili epäonnekkaasti Pastor Maldonadon Williamsin kanssa, mutta Kimi ei varmasti jättänyt huomioimatta, että Lotus saattaa hyvinkin olla toiseksi nopein auto tällä hetkellä.
– Kimillä on yhä paljon todistettavaa, mutta toisaalta paine niskassa vaikuttaa olevan tällä hetkellä sillä miehellä, jonka Kimi löi 2007 mestaruustaistossa – Lewis Hamiltonilla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi