Räikkösen pomon sykähdyttävä tilitys: Se oli vaikeaa meille ja vaikeampaa hänelle
Lotus-tallin osaomistaja Gerard Lopez kertoo, että Robert Kubican menetys oli iso isku tallille. Eniten luxembourgilainen kuitenkin suree tallin ja puolalaisen suhteen jännittymistä viime kauden aikana.
– Se oli vaikeaa meille ja vielä vaikeampaa Robertille. Me teimme kaikkemme ja enemmän, kunnioittaen sopimuksiamme hänen kanssaan, Lopez sanoo La Gazetta dello Sportille.
– Me olimme valmiina jatkaamaan ja yrittäämään keksiä kuinka saamme hänet ensin takaisin autoon ja myöhemmin kilpailemaan. Mutta en ole ollenkaan iloinen siitä, mitä tapahtui myöhemmin. Me emme voineet tehdä enempää.
Huhut veivät Kubicaa Ferrarille ja Lopez myöntää, että tämä ei ollut omiaan parantamaan kuljettajan ja tallin välejä.
– Kyllä (se aiheutti jännitteitä). En tiedä oliko Ferrari-kytky Robertin fantasia vai jonkun muun. Me tiesimme, että Robertille paluu vuonna 2011 ei ollut mahdollinen.
Lopez kuitenkin kehuu avoimesti puolalaistähteä.
– Uskon yhä, että Kubica on yksi hyvin pienessä joukossa kuljettajia, jotka voivat voittaa ilman parasta autoa.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi