Mestarin paineensietokyky koetuksella? – "Täysin Vettelin vika"
BBC Sportin johtava F1-kolumnisti Andrew Benson uskoo, että Sebastian Vettelin tunteenpurkaus viime viikonloppuna hänen otettua yhteen Narain Karthikeayanin kanssa radalla, saattaa vihjata, että saksalaisen paineensietokyky ei ole parhaita mahdollisia.
– Eräs johtaja F1-persoona sanoi minulle: ”Se oli täysin Vettelin vika – hänen tarvitsi antaa Karthikeaynille enemmän tilaa. Hänen täytyi ainoastaan ottaa viimeinen tuuma eroa (Karthikeayaniin), mutta hän leikkasi suoraan eteen. Hän näytti turhautuneisuutta ja se kostautui hänelle.”, Benson siteeraa nimeltä mainitsematonta lähdettä.
– Vettel on löytänyt itsensä kauden 2012 alussa tilanteessa, johon hän ei ole tottunut. Hänellä on ollut nopein auto ainakin kauden 2009 puolivälistä lähtien ja hän on käyttänyt sitä hyvin. Nyt tilanne on kuitenkin toinen.
– Hän ei myöskään ole varmasti jättänyt huomioimatta sitä, että hänen tallikaverinsa Mark Webber on ollut nopeampi aika-ajoissa molemmissa kisoissa tänä vuonna. Aikamoinen muutos vuodesta 2011.
– Hänen kilpailijansa tulevat seuraamaan häntä kiinnostuneena. He tulevat näkemään Vettelin avoimesti tunteellisen käytöksen heikkoutena ja pitävät häntä hermostuneena, Benson kirjoittaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”