Loeb: Jatkossa samaa kuin tähänkin mennessä
Eilen Meksikon rallin voittanut Sebastien Loeb johtaa nyt jo sarjaa ylivoimaisella 16 pisteen erolla kakkoseen, joka on vieläpä hänen tallikaverinsa Mikko Hirvonen. Edellisen rallin voittanut Jari-Matti Latvala on jäänyt jo peräti 40 pisteen päähän ja on kuljettajien sarjassa vasta viidennellä sijalla, edellään muun muassa toinen Ford-kuski Petter Solberg.
Tasaisen tappavasti ajava ranskalaismestari Loeb sanoo, että nykyinen meno sopii hänelle vallan mainiosti.
– Ei se helppoa ollut, mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Viikonloppu oli pitkä, siinä oli monia pitkiä erikoiskokeita ja iso taistelu. Meidän piti antaa kaikkemme, koska Mikko oli erittäin nopea ja Forditkin nopeita, Loeb sanoo sarjan kotisivulla.
– Pääasia on päästä loppuun joka rallissa. Meillä on nyt kaksi voittoa ja Jari-Matti, joka on yksi suurin haastajani, on keskeyttänyt kahdesti.
– Jatkossa tulen tekemään samaa kuin aina: painan kovaa ottamatta liian suuria riskejä ja sitten näemme mihin se riittää.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi