Kimi Räikkönen: "Olisimmepa olleet siinä…"
Kimi Räikkönen sanoo, että kauden alku on ollut kohtuullinen, mutta parempaakin olisi voinut odottaa. Erityisesti edellisessä osakilpailussa Malesiassa oli mahdollisuudet vaikka voittoon.
– Hyvät vibat! Kaksi kisaa takana, 18 edessä. Tähän mennessä kaikki on mennyt joten kuten hyvin minulle. Minulla on ollut hauskaa, se on varma, Räikkönen kirjoittaa kotisivullaan.
– Kilpa-ajosta ei koskaan tiedä; kaikki voi tapahtua kuten Malesian osakilpailu näytti. Kun sataa ja kisa keskeytetään hetkeksi, se avaa mahdollisuuden myös heikommille autoille. Jos onnistuu ajoituksissa täydellisesti, saat vapaan ladun, näet hyvin ja voit taistella kärkipaikasta. Olisin toivonut, että me olisimme olleet siinä…, Räikkönen valittaa.
Seuraava osakilpailu Kiinassa on vasta huhtikuun puolivälissä ja mikä tahansa talli, joka haluaa pärjätä, tarvitsee kolmen viikon aikana kehitystä – ei pelkästään säädöissä, vaan myös rautapuolella.
– Oli parempi vain varmistaa sijoitus ottamatta liikaa riskejä. Nyt meillä on 16 pistettä, mikä on parempi kuin ei mitään, mutta voisi olla enemmänkin.
– Saamme tietenkin uusia osia seuraavaan osakilpailuun Kiinaan, joten meidän pitäisi olla kilpailukykyisiä Shanghaissakin, Lotus-kuski lupaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä