Horner kummasteli: "Australiassa epänormaaleja suorituksia"
Mercedeksestä povattiin testien perusteella jopa mahdollista mestaruushaastajaa – ainakin saksalaislehdistössä. Australian osakilpailun perusteella näin ei aivan ollut.
Red Bull -pomo Christian Horner sanoo, että osakilpailussa nähtiin niin paljon epätavallisia asioita, että suuria johtopäätöksiä ei vielä kannata vetää.
– Heidän kisavauhtinsa ei vaikuttanut yhtä nopealta kuin aika-ajovauhti, mutta heidän lähestymisensä näyttikin olevan optimoida auto aika-ajoihin, Horner sanoo grandprixin.comin haastattelussa.
– Fernando Alonso näytti kohtuullisen hyvältä ja nähtiin myös monia mielenkiintoisia, epänormaaleja suorituksia: Pastor Maldonado oli erittäin nopea Williamsilla, yhdessä vaiheessa Sergio Perez kellotti nopeimpia kierroksia, Jean-Eric Vergne teki nopeimpia sektoriaikoja – paljon yllättäviä tapahtumia siis. Sellainen on terveellistä formula ykkösille.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi