Hallitsevan maailmanmestarin tavoite vuodelle 2012: "Päihittää Kimi edes kerran"

Kaksinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on saanut kaverinsa takaisin formula ykkösiin, saksalainen kun viettää Sveitsissä usein vapaa-aikaa Kimi Räikkösen kanssa.
– Hienoa, että Kimi on taas mukana, Vettel on jo aiemmin sanonut.
Saksalainen on kuitenkin pannut kaksijakoisin tunnelmin merkille suomalaisen vauhdin talvitesteissä. Vettelin arvio Räikkösen alkavalla kaudella jopa vaarallisemmaksi kuin elävän legendan Michael Schumacherin.
– Kimi ja Lotus tuntuvat olevan todella hyvässä vedossa, Vettel toteaa Express-lehdelle.
Hurjan kilpailuvietin omaavaa hallitsevaa maailmanmestaria kismittää Räikköstä vastaan vapaa-ajalla hävityt sulkapallomatsit, eikä hän kaipaa enää kilparadan puolelta lisää vinoilun aihetta.
– Tunnustan, Kimi on tällä hetkellä parempi sulkapallossa. Yksi vuoden 2012 tavoitteistani on päihittää hänet edes kerran tuossa lajissa, Vettel linjaa.
Räikkönen ottaa haasteen ilolla vastaan. Rallin vaihduttua formula ykkösiin osuvat suomalaisen ja Vettelin aikataulut useammin yhteen.
– Kiva taas päästä pelaamaan enemmän Sebastianin kanssa. Hän on kuulemma treenannut lujaa entisen kuntovalmentajansa Tommi Pärmäkosken kanssa, Räikkönen kuittaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi