Brawn: Hamiltonin otettava oppia Buttonilta

Ross Brawn vihjaa, että Lewis Hamiltonin olisi syytä pysyä Jenson Buttonin tallikaverina. Hamiltonin lähdöllä McLarenilta on huhuiltu taukoamatta viime vuodesta lähtien ja kuljettaja itse on jo pariinkin otteeseen todennut, että alkukausi on päätöksen osalta ratkaisevassa asemassa.
– Jenson ei ole ehkä parhaimmillaan aivan yhtä nopea kuin Lewis, mutta hän pystyy käyttämään kykyjään tehokkaammin, Brawn sanoo Metron mukaan.
Mercedes-pomon mukaan ”Hamiltonille olisi hyväksi”, mikäli hän voisi yhdistää nopeutensa Buttonin kisaälyyn.
– Tietenkin Lewisin täytyy tehdä oma juttunsa ja on kiehtovaa nähdä kuinka hän onnistuu tänä vuonna. Luulisin, että hienosti, Brawn jatkoi.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”