Hill: Schumacher haittatekijä Rosbergille
Damon Hill, Michael Schumacherin kilpakumpani 90-luvun puolivälissä, sanoo, että saksalaisen ajaminen 43-vuotiaana on uskomaton osoitus hänen kyvyistään. Britin mielestä F1-sarjan vastuulla ei ole kuitenkaan ajattaa legendaa tuloksista riippumatta. Nico Rosberg tarvitsisi nuoremman tallikaverin.
– Ura riippuu siitä, miten se vertautuu muihin. Siksi olisi tavallaan Nicolle parempi jos hän ajaisi hieman ajanmukaisemman kuljettajan kanssa, koska ihmisillä ei ole selkeää käsitystä Michaelin nykyvauhdista, Hill sanoi PA Sportille.
Schumin ikä on kunnioitettava, mutta ei puolustus, Hill sanoo.
– On uskomatonta, että hän jatkaa yhä, kun taas minä lopetin 12 vuotta sitten, 8 vuotta Schumia vanhempi Hill sanoi.
– Hän on poikkeuksellinen suorittaja, joka selkeästi rakastaa ajamista eikä halua lopettaa. Voin ymmärtää sen. Mutta Formula 1 ei voi kantaa ihmisiä, jotka eivät tee omaa osaansa. Hänen täytyy taistella kaikella mitä hänellä on, jos hän tahtoo jatkaa vielä vuoden tai sitä pidempään.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi