Ex-kuski: Williams-johto vaihtoon – aika tehnyt tehtävänsä

Entinen F1-ajaja, sveitsiläinen Marc Surer kertoo mikä Williams-tallissa on vikana. Merkittävä syy tähän on johto. Surerin mielestä Williams-talli tarvitsee tallijohdon nuorennusleikkausta.
– Patrick Head, tekninen johtaja, tuli liian vanhaksi ja ei ollut enää ihan mukana menossa, joten he halusivat siirtyä Sam Michaeliin, mutta se ei riittänyt. Michaelille annettiin enemmän ja enemmän vastuuta kunnes se muuttui hänelle ylivoimaiseksi, Surer sanoo Motorsport Totalille.
– Minä kaipaan tällä hetkellä tallin päätä. Frank Williamsin terveys on rajoittunut, eikä hän enää pysty huolehtimaan kaikesta.
Toto Wolff johtoon?
Surer uskoo, että joko toimitusjohtaja Adam Parr tai osaomistaja Toto Wolff tulevat ottamaan Williamsin johtoonsa.
– (Adam Parrilla) on virkistäviä ajatuksia formula ykkösiin – minusta on aina mielenkiintoista jutella niistä hänen kanssaan – mutta tallin johtaminen on sekoitus kisavaistoa ja tekniikan ymmärtämistä. Pelkään pahoin, että Adam Parrilta puuttuu kumpaakin, Surer sanoo viitaten britin lakimiestaustaan.
– Minä luottaisin, että Toto Wolff pystyy hallitsemaan jotakin tällaista, mutta hänen täytyy keskittyä siihen täysin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?
- Toto Wolff lataa tiukat säännöt Valtteri Bottakselle – ”Hän saa pitää ruman hiustyylinsä”
- Valtteri Bottakselta karu paljastus – petettiin tylysti sopimusneuvotteluissa
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto