Ex-kuski: Williams-johto vaihtoon – aika tehnyt tehtävänsä
Entinen F1-ajaja, sveitsiläinen Marc Surer kertoo mikä Williams-tallissa on vikana. Merkittävä syy tähän on johto. Surerin mielestä Williams-talli tarvitsee tallijohdon nuorennusleikkausta.
– Patrick Head, tekninen johtaja, tuli liian vanhaksi ja ei ollut enää ihan mukana menossa, joten he halusivat siirtyä Sam Michaeliin, mutta se ei riittänyt. Michaelille annettiin enemmän ja enemmän vastuuta kunnes se muuttui hänelle ylivoimaiseksi, Surer sanoo Motorsport Totalille.
– Minä kaipaan tällä hetkellä tallin päätä. Frank Williamsin terveys on rajoittunut, eikä hän enää pysty huolehtimaan kaikesta.
Toto Wolff johtoon?
Surer uskoo, että joko toimitusjohtaja Adam Parr tai osaomistaja Toto Wolff tulevat ottamaan Williamsin johtoonsa. – (Adam Parrilla) on virkistäviä ajatuksia formula ykkösiin – minusta on aina mielenkiintoista jutella niistä hänen kanssaan – mutta tallin johtaminen on sekoitus kisavaistoa ja tekniikan ymmärtämistä. Pelkään pahoin, että Adam Parrilta puuttuu kumpaakin, Surer sanoo viitaten britin lakimiestaustaan. – Minä luottaisin, että Toto Wolff pystyy hallitsemaan jotakin tällaista, mutta hänen täytyy keskittyä siihen täysin.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”