F1-asiantuntija Concorden puutteesta: ”FIA voi teoriassa sanella säännöt”
Kuva: Getty Images
Viime viikolla kerrottiin, että F1-sarjan sisällöltään salainen tallien, FIA:n ja kaupallisten oikeuksien haltijan välinen kolmikantainen perussopimus Concorde ei ole yhäkään allekirjoitettu tuleville kausille, mukaan lukien kauden 2013.
James Allen on F1 -blogi kertoo tallien Marussiaa lukuun ottamatta allekirjoittaneen kaupalliset sitoumuksensa sarjan pääjohtajan, Bernie Ecclestonen, kanssa jo lähes vuosi sitten, mikä tarkoittaa, että alkava kausi tuskin on vaarassa.
Ongelmana ovat tekniset säännöt, jotka ovat FIA:n vastuulla, mutta joiden laadintaan haluaa päästä käsiksi paitsi Ecclestone, myös osa talleista, sillä ne vaikuttavat ratkaisevasti tallien budjettitarpeisiin. Liitto ei ole kuitenkaan halukas luopumaan vallastaan.
– Kun Concordea ei ole voimassa, FIA voi teoriassa sanella säännöt. Jotkut pienet tallit esimerkiksi haluaisivat budjettikaton ja FIA voisi määrätä sellaisen tämänhetkisessä tyhjiössä, jonka Concorden puute on aiheuttanut, Allen selittää.
– Mutta sellainen aiheuttaisi kolmannen maailmansodan formula ykkösten osalta ja kausi olisi uhattuna, hän lisää.
Kommentaattori arvioi, että voimassa olevan sopimuksen puuttuminen ei ole lajin vallanpitäjien änkyröinnin aiheuttamaa, sillä puute ei palvele kenenkään etuja.
– Concorde on pohjimmiltaan formula ykkösten työehtosopimus, joka sitoo mukaan tallit, FIA:n hallintoelimenä sekä kaupallisten oikeuksien haltijan, joka on yhtä kuin CVC-yhtiö sekä Bernie Ecclestone.
– Mikä tahansa liikeyritys, jonka arvon sanotaan olevan $9 miljardia, ottaen huomioon sen sidosryhmät ja panoksena olevat rahat, tarvitsee työehtosopimusta vakauden turvaajana. Kun kauden alkuun on kuusi viikkoa, näkyvissä ei ole merkkejä sellaisesta lähiaikoina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin

- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast