Sopimuskriisi muhii – Kimi Räikkösen pomo huolissaan tulevaisuudesta
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten uusi kaupallinen perussopimus, Concorde, ei ole yhäkään allekirjoitettu kun uuden kauden alkuun on enää alle kaksi kuukautta aikaa. Sopimuksen edellinen versio päättyi viime vuonna ja uuden on tarkoitus olla voimassa vuosina 2013-2020.
Sarjan kaupallisten oikeuksien haltija ei myönnä huolta tilanteesta, jota jo ennen viime kauden loppua kuvailtiin kriisiksi.
– Meillä ei tarvitse olla Concorde-sopimusta allekirjoitettuna. Ei sillä ole väliä, onko meillä sitä vai ei, Bernie Ecclestone sanoi ESPN:n mukaan.
F1-pomon mukaan rahalliset kysymykset ovat käsitelty ja hidasteena allekirjoitukselle ovat lajin tekniset säännöt, jotka ovat FIA:n vastuulla, mutta sisällytetään Concordeen. Uuden F1-kauden alkamiselle mitään laillista estettä ei kuitenkaan ole.
– Sopimus on oikeastaan kaksiosainen. Me olemme jo käsitelleet talousosion tallien kanssa. Se kaikki on tehtynä, joten kyse on säännöistä, jotka muuttuvat koko ajan.
”Tarvitaan tiettyä vakautta ja takuita”
– Ne, mitkä vaikuttavat talleihin enemmän kuin mikään muu, ovat tekniset säännöt. Ne voivat ajaa tallin konkurssiin, Ecclestone sanoi viitaten ilmeisesti kauden 2014 sääntöuudistuksiin, joiden on odotettu nostavan tallien moottorikulut jopa yli €20 miljoonan vuositasolla. Kimi Räikkösen edustaman, viime aikoina paljolti väitettyjen rahoitusongelmiensa vuoksi mediassa esillä olleen Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier sanoo formula ykkösten ilman Concordea olevan tulenarka. – Meillä on yhteisymmärrys Bernien kanssa, mutta meiltä yhä puuttuu suojaa lajin tulevaisuuden kannalta. Jos on rakentamassa liiketoimintaa tietyllä aikajaksolla, tarvitaan tiettyä vakautta ja takuita. Kiitos Bernien sopimuksen, meillä on osa siitä. – Yksityisenä organisaationa me tietenkin haluaisimme nähdä enemmän varmuutta tulevaisuudesta. Säännöt ovat tietenkin pääkulumme, joten on tärkeää, että näkyvyyttä niiden suhteen on olemassa ja että pystymme hallitsemaan kulujamme.LUE MYÖS:
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- EK5: Sami Pajarille valtava takaisku – Ford-kuski nappasi uransa ensimmäisen pohja-ajan
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Robin Räikkönen: ylivoimainen näytös!
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan
- Jättiuutinen rallin MM-sarjasta – pääluokan tulevaisuus sai ratkaisun