Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
Valtteri Bottaksen odotettu paluu F1-sarjaan nähdään vihdoin myös suorassa lähetyksessä, kun kauden ensimmäiset viralliset talvitestit polkaistaan käyntiin Bahrainissa ensi viikolla.
Bottakselta jäi viime sesonki ajamatta. Sauberin siirtyessä kohti Audin toimintatapoja, ei suomalaiselle nähty paikkaa tallin kuljettajakaksikossa. Paikka annettiin F2-voittaja Gabriel Bortoletolle sekä Audin suosimalle saksalaiskuski Nico Hülkenbergille.
Takapakista huolimatta Bottas piti ajopaikan puutetta vain väliaikaisena taukona, ei jäähyväisinä. Mercedeksen taustajoukkoihin kehityskuskiksi siirtynyt suomalainen imi kaiken opin mitä tarjolla oli. Nyt 36-vuotias palaa kuninkuusluokkaan uusimman tulokkaan Cadillakin riveissä. Nastolalainen uskoo vuoden tauon tehneen hänestä valmiimman kilpakuljettajan.
– Näin koko lajin ihan eri kulmasta, Bottas kommentoi RN365-sivuston haastattelussa.
– Radalla ajaessaasi sinulla on vain yksi kontakti varikkomuurilla, oma kisainsinöörisi. Et sinä oikein tiedä mistään muusta mitä tapahtuu.
– Mutta kehityskuljettajana pystyin kuulemaan kaiken kommunikaation kisaviikonlopun aikana. Näin kuinka kokonaisvaltaisesti Mercedes työskentelee eri osastojen välillä. Tiedän tänä päivänä paljon enemmän kuin ennen.
– Toivottavasti voin tuoda tämän tiedon uuteen talliin, joka yrittää rakentaa kaiken nollasta. Tulee varmasti hetkiä, jolloin pystyn kertomaan Mercedeksen toimineen vastaavassa tilanteessa tietyllä tavalla, ratkaisten ongelmia.
Cadillac lähtee ensimmäiseen F1-kauteensa kokeneella kuljettajakaksikolla. Red Bullilta ulos lentänyt Sergio Perez istuu amerikkalaistallin toiseen autoon Bottaksen rinnalle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille